keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Karhunpojat sairastaa! Osa 2

Kun Storm tuli kenneliin jossa olin Briteissä töissä tulin tosiaan tarkastaneeksi sen hampaat joista ohimennen mainintaa Stormin tarinassa.
Ennen ostoa tarkastin purentaa sekä kivekset. Purenta Stormilla on normaali leikkaava purenta. Etuhampaissa sillä tosiaan oli jo tuolloin mun silmiin kiillevaurioita useammassa etuhampaassa. Kotimaahan päästyämme huomasin yhden etuhampaista tippuneen kokonaan pois ja lisäksi oikean yläleuan poskihampaassa oli näin nuorelle koiralle poikkeavan paljon hammaskiveä. Näytin hammaskalustoa ystävälleni ja luotto eläinlääkärinämme toimivalle Reealle ja sovimme että varaan aikaa että kuvataan koko suukalusto vaurioiden selvittämiseksi. Tässä vaiheessa aika selvää oli että nämä kaikki ovat tapaturmaisesti syntynyttä. Joko Storm on kennelissä leikkinyt epäsopivilla asioilla tai kenties purrut kaltereita. Tai tosiaan vanhempien koirien pentujen komentamiseen käytettävä kuonosta pureminen saattaa myös vaurioittaa pysyviä hampaita kun ne ovat vielä leuassa piilossa.

Eilen sitten vein Stormin tutkimuksiin ja samalla aikaa oli varattu niin paljon että hoidetaan heti kuntoon.

Hammasröntgen paljasti että oikean yläleuan kaksi poskihammasta olivat molemmat haljenneet, halkeama meni linjassa molempien läpi joten liekö purrut joskus jotain epäsopivaa. Nämä nyt sitten lähtivät poistoon.
Lisäksi puuttuvan etuhampaan kohdalle jäi haamuraja röntgenissä joten siitäkin voidaan todentaa mun puhuneen totta että se hammas alunperin suussa on ollut. Yksi P2 hammaspuutos on tämän lisäksi. Etuhampaat ovat tuon ikäiselle huonokuntoiset. Pieniä halkeamia mutta ei mitään juurien kohdalla tai semmoista että nyt vaatisivat poistoa. Mutta näitä tulee joka vuosi seurata.





Hain iltapäivällä vielä melko "humalaisen" Stormin klinikalta. Nyt kipulääkettä muutamien päivien ajan ja mitään kovaa ei saa pureskella seuraavaan pariin viikkoon. Ja kontrolli kahden viikon päästä.



Täytynee toivoa että ehditään suorittamaan PPR1 ennen kuin etuhampaat tippuu suusta tai pitää poistaa koska sen jälkeen purennan tarkastaminen on mahdotonta. En tiedä vielä tuunko pakko H yrittämään tuolle näyttelyistä koskaan noin muutenkaan mutta jos niin sitä täytyy sitten ihmetellä. Todistus poistetusta saadaan kyllä.

Pikku potilas oli varsin väsynyt ja hämmentynyt eilisen illan. Tänään ihan normaali oma itsensä.

Ei kommentteja: