perjantai 20. lokakuuta 2017

Siellä, täällä ja tuolla!

Noniin ollaan suurin piirtein totuttu suomi elämään jälleen.
Sitten viime päivityksen on muutettu Vantaalle pikkuruiseen asuntoon. Hyvin ollaan viihdytty ja lenkkimaastot on upeammat mitä ikinä uskoin et näin lähellä voi olla. Koirat saa juosta vapaana joka päivä eikä oo kyllä metsässä kehenkään vielä törmätty. Kio asuu mun siskon Ninan ja tämän miehen kanssa. Mutta säännöllisesti olen Kioa nähnyt ja välillä Kio on ollut mun mukana. Tuntuu viihtyvän hyvin näillä järjestelyillä. Taitaa mulla olla se isompi ikävä aina hetkittäin.



Maico supermies täytti viime kuussa kokonaiset kolme vuotta. On kyllä kultaa tuo koira mulle. Käytiin paluun jälkeen ottamassa kolme kisastarttia Sbcak kisoissa ja vaikkei nyt ihan hirveästi onnistumisia tullut. Saatiin raavittua ekasta startista kasaan PAIM1 tulokseen vaadittavat pisteet. Sen jälkeen on keskitytty ajon korjaamiseen ja varmuuteen ajossa. Maico on kyllä niin super. Se jaksaa ja jaksaa oppia ja omaksua ja kehittyä.



Pike ja Storm on treenanneet myös ahkerasti paimennusta ja kehittyneet molemmat hienosti. Stormille annan aikaa vielä kasvattaa pääkoppaa vaikka melkoiset osat siellä tuntuu olevan jo. Piken treenien teemaa on pääasiallisesti poispäin ajo ja haun palaset. Pike on harpponut hurjan matkan paimennuksessa kuluneen vuoden aikana. Hieno pikatcu mies! Etenkin Pike nauttisi hurjasti jos päästään treenaamaan muitakin lajeja. Joten toivottavasti treenimahdollisuudet avautuu piakkoin myös agilityyn.
Pike kuvattiin virallisesti myös tässä syksyllä. Tulokset olivat priimaa muutoin paitsi lonkkakuvista näin itsekin ettei siellä ihan parhaat ole tulossa. Kennelliitto lausui sinne C/D joten tulos ei ollut meille niin kovin mieleinen. Pike siirtyi samantien kokonaan mun omistukseen ja muuta tämä ei sitten Piken tulevaisuuden suunnitelmissa muutakaan. Huoltoa ja harrastamista jatkossakin. Kuvataan kenties tilanteen seuraamiseksi joskus myöhemmin tai jos tulee joskus tilanne et joka tapauksessa nukutetaan. Piken kuvauksen kanssa samalla kertaa Maicon silmälausunto uusittiin.


 Storm vaikuttaa edelleen erittäin hyvältä. Pitänee joskus häntä esitellä enemmän omalle sivulleen. Mutta todella hyväntahtoinen tapaus ja ottaa kontaktia hienosti. Leikkii leluilla ja nauttii nameista. Rauhoittuu kotona hyvin ja on hiljainen. Storm on jo saanut lempinimen syväkyykky mies. Kuten kuvasta näkyy. :P Vielä en ole Stormia rekannut kennelliittoon mutta eiköhän sekin tässä pikkuhiljaa saada tehtyä.



Tämä vuosi on vahvasti meillä pyörinyt pelkän paimennuksen ympärillä ja toivon kovasti että päästään myös ainakin agilityn ja rallytokon pariin myös. Toko innostus odottaa saapumistaan edelleen.
Tämän päivityksen Piken ja Maicon paimennuskuvat Sanna Lehtoaron.

Ei kommentteja: