torstai 16. maaliskuuta 2017

Paimennusta, agilitya ja muutosta!

Viime viikon sunnuntaina käytiin Pukkilassa Kristiinan valvonnassa treenaamassa. Tia ja Teho ja Marita ja Ben oli kanssa. Maico teki jakoja ja hakuja. Piken kanssa katsottiin ihan kuljetusta ja asennetta. Maicon jako näyttäisi tuhat kertaa paremmalta ja koiralla olisi paljon helpompaa työskennellä jos ohjaaja ei sössisi ja osaisi pitää oman puolensa eikä toikkaroisi lampaiden seassa. No mutta ehkäpä minäkin kehityn.
Pike alkoi näyttää tokalla kierroksella hyvää asennetta, ekalla kierroksella oli jotenkin varovainen mitä ei meidän keskenään treenatessa ole näkynyt.
Nää oli nyt toistaiseksi vikat ohjatut treenit mitä oli suunniteltu. 

Tiistaina treenattiin vikaa kertaa Tuusulassa meidän treeniryhmän vuorolla, kävi meidän kannalta hyvä tuuri kun yksi koirakko poissa ja pääsin tekemään sitten treenit sekä Piken että Maicon kanssa. Ihan loistavia oivalluksia ohjaamisesta ja rytmistä molempien kanssa. Molemmat o tosi tarkkoja ohjauksesta ja herkkiä, mun pitää Maicon osaamiseen luottaa ja ohjata paremmin itse. Maico oli aivan törkeän makea! Pike oppii ihan älytöntä vauhtia ja alkaa jo enemmän katselemaan esteitä, sitäkin mun pitää muistaa ohjata eikä olettaa.

Keskiviikkona käytiin moikkaamassa Reeaa ja Noppa sekä Isla bc kavereita pihajuoksemisen merkeissä jonka jälkeen illalla vielä Petbrosilla Piken ja Maicon uintivuoro. Kio on siis itseasiassa ollut Evijärvellä pian kaksi viikkoa, jäi sinne viihtymään kun me tultiin takas etelään viime viikonloppureissulta. Hiukan ollut hassua ilman Kioa, mutta Kion terveiset Pohjanmaalta ovat olleet tosi kivoja ja Herra koira on nauttinut vapaudestaan ja huomiostaan varmasti todella paljon.
Pike oli nyt toista kertaa uimalassa ja Maico ekaa kertaa, olin varannut uittajan, jolta tosin tarvittiin ihan alussa vaan vähän apua ja sitten pojat tuli ja meni lelujen perässä altaaseen kovaa ja täydellä luottamuksella.

Käydään vielä Seutulassa perjantaina katsomassa lampaita kertaalleen. Lauantaina pakataan loputkin kamat ja suunnataan sitten Etelä-Pohjanmaalle pysyvästi. Katsellaan sieltä käsin sitten mitä kaikkea uutta ja vanhaa tulee elämään jatkossa.


2 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Mahtavaa, tervetuloa Pohjanmaalle! Mähän asun nyt Keski-Pohjanmaalla Toholammilla, ja kesällä olen tulossa vähän etelämmäksi eli Perhoon kesäsijaiseksi! Perho onkin sitten aivan Evijärven naapurissa, voitaisi miettiä kimppatreenejä kesälle!

Mia kirjoitti...

Kiitos! :D Pitää juu katsella miten ehtii reenimään kesämmällä! :)Ja tsemppiä sullekin uusiin kuvioihin!