maanantai 5. joulukuuta 2016

Paimennusta ja Maicon kunniaksi kakkua!



Lauantaina treenasin vähän paimennusta Piken ja Maicon kanssa. Yritin ottaa Pikesta vähän videota mikä oli hiukan haastavaa, samalla ohjata koiraa ja videoida sekä kävellä. Video ohessa mutta heiluu niin pirusti. :D Pike oli nyt huomattavasti rauhallisempi kun en itse ollut liinassa kiinni vaan lampailla. Sai haeskella ideaa miten ne lampaat liikkuu ja kokeilla miten niiden kanssa vuorovaikutus menee. Tungin sitten puhelimen taskuun ja keskityin itse liikkumaan pois alta niin rupesi kokoamaan lampaita ja lähti reippaammin kuljettamaan ja tarkkaili mua. Ihan vaistonvaraista kuljettelua. Enkä meinannutkaan saada sitten pikku paimenkoiraa enää niin helposti pois hommista. Jatketaan harjoituksia ja koetetaan ottaa myöhemmin uutta videota. Hän näytti kyllä syttyvän hommaan nyt taas enemmän ja vaikuttaa varsin lupaavalta, malttaa vielä mua jonkin verran kuunnellakin, katsotaan koska se ilo loppuu :D Ja mietitään sitten pistetäänkö pentu kasvamaan taas hetkeksi.
Ohessa video.


Maico pitää uuhia.
Maico teki suuntia ja sai pitää lampaita hyvin onnistu nyt pitäminen ihan itse hiffasi kahta uuhta pidellä. On vähän tuntunut nyt että ajoissa lähtee herkästi vaan peesailemaan. Osaa ajaa mutta jotenkin ei uskalla oikeasti sitten paimentaa vaan on niin kuulolla mun käskyille. Tästä puhuttiin sunnuntaina Kristiinan kanssa kun sanoin että jotenkin meillä on nyt vellit ihan sekaisin. Sunnuntaina oltiin siis Pukkilassa Tian ja tehon kanssa Kristiinan opissa jälleen. Kristiinan kanssa katsottiin nyt sitä poispäin ajoa sitten ja niitä pikkuflänkkejä joilla ohjata ajossa. Nyt jo vähän naurattaa mutta mä olen ymmärtänyt ne ohjausflänkit ihan väärin, hoin sitä lyhyttä flänkkikäskyä vaan peräkanaa, kun idea oli että se on tosiaan ajossa vain ihan lyhyt siirtymä korjata koiran paikkaa ja normaalisti käytetään perus comebye tai away flänkkikäskyjä, jotka vie koiran tasapainoon tai siitä yli. Tunsin itseni hiukan tyhmäksi kun luulin että nää oli semmoisia flänkkikäskyjä jotka tarkoittaa että saa tehdä suppeamman flänkin, mistä lie tuonkin idean olen päähäni saanut.

Kristiina ohjasi että voin antaa nyt Maicon ajaa hiukan nopeammallakin tahdilla koska nyt selkeästi muuttuu hiukan epävarmaksi että saako oikeasti paimentaa. Eli antaa sen tehdä ratkaisuja itsekin enkä mä torppaisi aina, usein se ajattelee paremmin kuin minä. ;) Kristiina sanoi myös että Maico on niin nuoreksi koiraksi jo tosi taitava. Mä olen ajoin ilmeisesti vähän epäreilu kun en aina osaa auttaa sitä oikein. Hitsi kun on itse niin paljon hitaampi oppija ja rajoitteisempi kuin mitä koirat on.

Joten nyt otetaan vähän rennommin ja mun pitää muistaa auttaa koiraa.

Lauantaina paimentelujen jälkeen siivosin kotona ja laitoin paikat kuntoon kun Maria (kennel Mithrandir) ja Tiia (Gava&Ruuti) ja systeri Tia tuli meille syömään Maicolle työkaveriltani tilaamaa kakkua peruspaimennusradan suorittamisesta. Kakku oli ihan törkeän hieno! Ja mun työkaveri maalasi Tiian ottamasta kuvasta Maicon kuvan kakun pintaan. Oli myös tosi hyvä kakku. Kiva ilta rupatellen koirista.
Tässä mallikuvana ollut kuva.
Lampaat kakun päällä, sokerimassasta.
Lauantailta. Pojat ulkoilee.


Ei kommentteja: