lauantai 12. maaliskuuta 2016

Rally-tokokisat Espoossa!

Tänään kisattiin Espoon koirakerhon järjestämissä rally-tokokisoissa Espoossa Juvanmalmilla Agimestassa. Kio starttasi 20 koirakon luokan viimeisenä, pitkä odottelu ennen omaa vuoroa varmaan ei ollut hyväksi mun hermoille koska huomasin jälleen jännittäväni ja maalaavani piruja seinille kuinka ei osata hyppyä eikä pyörähdystä eikä nojoo.. :D
Mahtava kisakaveri toi Kio se ei paljon stressaa mun jännittämisestä, mutta inhottavaa kun toi jännittäminen taas nousi kurkkuun.

Rata oli mun mielestä haastavampi kuin viime viikon Tuuloksessa ja taisi tehtäviä olla muutama enemmän kuin viimeksi.

TULOS AVO 97/100 1.sija.
Tällä kertaa katsottiin voittaja kellosta, koska siellä oli toinenkin 97 tulos, meillä aika 1.28,71 jolla ykköseksi. Kiitos mukavista kisoista järjestäjille. Nyt Kiolle tulee huhtikuun puolelle kisataukoa ennen kuin olisi mahdollista edes suht lähialueella startata, katsotaan.




Maicon kanssa aksailtiin keskiviikkona aamulla ja perjantaina päivällä. Rimat pysyy hienosti 50cm. Lisäksi Maicolla alkaa Jirka Vierimaan tokovalmennus nyt huhtikuun alussa, yhteensä viisi kertaa noin kuukauden välein. Odotan tätä todella innolla!
Kio taasen pääsee harjoittelemaan VOI ja MES luokkien ratoja ja tekniikkajuttuja Sporttikoirahallilla huhtikuun alusta sunnuntaisin Pääkaupunkiseudun kultaistennoutajien järkkäämällä kurssilla joka kestää viisi kertaa.





Ei kommentteja: