sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Mökkeilyä ja Maico tutustumassa lampaisiin!

Perjantaina mentiin mökille. Olin alkuun miettinyt että josko jäätäisiin kotiin kun Readyn kipuilut on olleet vähän epäselvät ja kun mökillä sisätilat on erittäin rajoitetut niin jos ärtyy siitä turhaan. No lääkitys kun on ja voinut ehkä vähän paremmin niin mentiin mökille. Ulkoiltiin tai no oltiin pihalla paljon kylmästä ja vetisestä kelistä huolimatta. Eka venematka saareen mökille taittui mukavasti ensikertalaisveneilijä Maicolta. Pitää tosin mennä ostamaan yhdet pelastusliivit lisää.

Eilen illalla Readylla oli taas vähän pahaolo, ilmeisesti myös kipua vatsassa ja oksensi ruuan jälkeen, muuten voi pääosin paremmin. Tosi hankalaa kun ei oikein tiedä vieläkään mikä aiheuttaa tota, mutta toki syönyt lääkitystä myt niin vähän aikaa, eli Losecia että katsellaan alkaisko se helpottamaan.

Mökkeilyn lisäksi Maico pääsi paimentamaan Somerolle Woollandiaan. Mä jäin kyydistä Vihdissä pois ja Tiia ja Gava otti meidät kyytiin, isäntä vei isot ja kamat kotiin kun suunnitelmiin tuli tosiaan muutos etten Readya sitten uskaltanut lampailla viedä kun ei oikein tiedä niin ettei satu mitään.

Kaksi kierrosta aitauksessa molemmille koirille. maicoa taisi jännittää alkuun ja mäkin olin outo. :) Haukkui ensin lampaat jännityksessään, annettiin liikuttaa liinassa kun eteni hiljaa ja rauhallisena. Välillä hitaampaa ja pysähdyksiä ja välillä reippaammin. Loppuvaiheessa häntä jo laski kun koira oli Virpillä, mutta heti kun mä otin liinan ni haukku. :D Mussa vikaa siis.

Toisella kierroksella ensin haukkui, oli liinassa alkuun. Mutta laskettiin liinan kanssa vaan menemään. Itse ohjailtiin lampaiden luona että lampaiden edessä ei ole niin kivaa ja kun menee lauman taakse niin lampaat liikkuu, alkoi tulla ideaa vähän hommaan. Tarjosi myös muutamia maahanmenoja kun me oltiin pysäytetty lampaat, poimittiin ne käytökset. Ihan lopussa hyvää menoa, häntä laski ja oli hiljaa. Saadaan alkaa ;) opetella lie down käskyä. Hienosti oli koko ajan kiinnostunut lampaista. Seuraavan kerran sitten kuukauden päästä taas katsomaan miltä se sitten tuntuu.






Välillä voi palkata itsensä liinalla. :D


Kuviopaimennusta? :D

Muilla ei tapahdu mitään, mutta Maico vetää muuvsit. :D





Hauskaa näkyi olevan!










Maico ottaa kehut vastaan. <3

2 kommenttia:

Ista kirjoitti...

Hienoja kuvia! Voi että näyttää kivalta puuhalta, olisi ihana saada tuo omakin kelpie kokeilemaan touhua :D Harmi että täälläpäin ei hirveästi ole mahdollisuuksia. Mutta hienoja kuvia, lisää näitä! :D

http://kelpiecapo.blogspot.fi

Mia kirjoitti...

Kiitos kommentista! :) Varsin hauskaa puuhaa ja kun tämä on semmoinen laji jossa koiralla on erittäin iso osuus, ollaan luontaisten koiran viettien varassa. En oikein tiedä itekkään pohjoisen paimennuspaikkoja. Toivotaav että teillekin tarjoutuisi mahdollisuus jossain päästä kokeilemaan. :)