sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Heini Sepän temppupäivällä Maicon kanssa!

Ajeltiin aamupäivällä Mäntäsälään hakemaan vinkkejä ja neuvoja temppujen koulutukseen. Näitä temppuja siis voi toki tehdä ihan koiran kouluttamisen ja virikkeellistämisen ilosta, mutta iso osa on myös hyödyksi eri lajien teknisten asioiden opettelussa.

Alkuun heini näytti erilaisia temppuja joita voisi lähteä kokeilemaan ja kertoi näiden rakentamisesta sekä hyödystä.



Maicon kanssa päädyin ensimmäiseksi tekemään sitä mitä nyt viimeisimmin on tehty ja missä on vahva tällä hetkellä, sillä kyseessä ihan vieras treenipaikka ja tilanne. Sisätilat usein on muutenkin hajuisia niin ajattelin että paras aloittaa jollain helpolla. Maico siis teki takajalkoja kohteelle temppua. Voi kiesus pientä taistelurusakkoa kun se sitten kyllä tarjosi niitä takajalkoja ihan siis kaikkialle, mainio tyyppi, todella hyvin se yleistää. Aivan sama onko kohde seinä, koroke vai ihminen hyvin nousee takaosa. Täytyy huomioida ettei tee liikaa ja ettei tee yksipuoleisesti, eli että tulee tehtyä myös vasen jalka ensin ylös ja sitä kautta, kun nyt tarjoaa pääosin oikean jalan ensin ylös ja sitä kautta nousee. Lisäksi kropalle parempi jos oppisi siis vaan hyppyyttämään molemmat ylös kohteeseen samalla kerralla.



Lisäksi tehtiin selkään hyppyä. Makasin mahallaan pienellä pallilla ja ohjasin koiraa selkään, tarjosi toki ensin maahanmenoja mun naaman edessä. :D Sain itse ohjattuna kyllä kertaalleen kokonaankin selkään, ja sitten otettiin paristi niin että Heini auttoi ja ohjasi Maicon.

Ajattelin jatkaa tämän treenausta ja lisäksi alkaa sitten treenaamaan myös reidelle hyppäämistä sekä reboundia siitä.



Muut teki mun muassa koira jalkojen väliin ja etutassut kengille sekä kävelyä siinä, tätäkin aloitellaan tekemään, ensin toki ehkä voisi opettaa sen jalkojen väliin tulon. :)



maico oli ihan älyttömän iloinen, positiivinen ja aktiivinen näissä treeneissä. Tykkään! Eritoten tykkään siitä että innokkaasti tarjoaa ja sitten yleistää. Naksuttelun etuja.



Kapulan ja muidenkin esineiden nouto ja pitoharjoittelusta käytiin läpi osia, lisäksi nenäkosketusta, näitä Heinin näyttämiä juttuja otetaan mukaan treeneihin. Harjoiteltiin jalan yli hyppyä, alkuun oli vähän haasteita koska en tosiaan ole hyppyyttänyt Maicoa ohjatusti ehkä kuin kaksissa tokotreeneissä aiemmin. Voisi aloittaa hyppäämisharjoittelua pikkuhiljaa, piti nyt nostaa jalka seinää vasten suht korkeelle että teki hyppynä, muuten vaan jolkotteli ravaten läpi. :D Toisella osiolle tehtiin vähän kapulaharjoittelua ja sitten nenän kosketusta kupin pohjaan, Maico koki palkaksi tässä vaiheessa paremmaksi lelun joten toistoja hiukan vähemmän mutta mieleisellä palkalla todennäköisesti aivot raksutti sitäkin enemmän.



En nyt edes muista kaikkea varmasti tähän laitella ja muutenkin tämmöinen pieni kokoelma vain päivästä tässä, suosittelen ehdottomasti menemään Heinin koulutukseen koska A: Oli aiva super hauskaa ja B: Ihan tosi mielenkiintoisia ja loistavia vinkkejä.



Lopuksi Heini vielä näytti frisbee juttuja joista voisi lähteä liikkeelle. Näistä muutamia otetaan alkuharjoitteluun, sopivat kaikille mun koirille. Kokeilin ite myös pitkästä aikaa frisbeen heittämistä, ja vakaasti ja hyvin lähti. :D



Heinin naapuri kävi ottamassa kuvia koirista, ja niitä laitan myöhemmin. Maico sai pihalla pyöriä vielä Heinin lauman nuorimpaisten koirien kanssa, etenkin bc Ais oli kovin Maicon mieleen. Alkaa huomaamaan että mulla on tosiaan nuori UROS sillä siellä mentiin nenä kiinni tarakassa hetkittäin ja korvat oli mukana mutta aivan turhakkeina. Hassu pikku poika se kuitenkin on, hyvin tunnisti pennnuksi kun kutsui Aissia leikkimään. Aisin emän isä on muuten Raider, joka myös Maicon isä siis.



10.5. osallistutaan Frisbee päivään Kion ja Maicon kanssa. Readyn kanssa olisi myös kiva mennä, mutta sille on niin kovin vaikeita tämmöiset vieraan paikan treenit, mahdollisesti kesällä sitten frisbee päivään uudemman kerran pelkän Readyn kanssa. Jos saisi jonkun jakamaan bensoja.



Loppuun vielä pieni kooste jalan yli hypyn harjoittelusta, huomatkaa että Maico mieluusti kiertäisi tässä yhtä suuntaa, hauskaa ja mikäs siinä, nimetään sitten suunnat vaan. Ja ihan ensimmäisenä jalan yli marssi. :D



Ei kommentteja: